Mainospaikka vapaana! Ota yhteyttä.

Julkiset paikat Suomessa, missä koirat ovat sallittuja

Suurin osa koiranomistajista pitää omaa karvaturriaan ennemmin perheenjäsenenä kuin lemmikkinä. Oma koira olisi tietenkin kiva ottaa mukaan kaikkialle, mutta valitettavasti koiria ei saa viedä kaikille julkisille paikoille.

Vaikka koira olisi kuinka kiltti ja tottelevainen, koskevat koiranomistajia lait, jotka määräävät minne kaikkialle nelijalkaiset ystävät saa ottaa mukaan.

Koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, että koira ei aiheuta häiriötä tai vaaranna kenenkään turvallisuutta. Taajama-alueella koira on aina pidettävä kytkettynä, koirapuistoja lukuun ottamatta. Koiran voi ottaa mukaan monille julkisille paikoille, mutta ennen liikkeelle lähtöä kannattaa selvittää, onko oma karvatassu sallittu kumppani. Minne kaikkialle koiran voi ottaa mukaan?
 

Julkinen liikenne

Koiran kanssa matkustaminen julkisessa liikenteessä on mahdollista, mutta säännöt ovat paikkakuntakohtaiset, joten ennen koiran ottamista mukaan julkiseen liikenteeseen säännöt kannattaa aina tarkistaa etukäteen. On kuitenkin huomioitava, että opas -ja apukoiria säännöt eivät koske, sillä niillä on poikkeuslupa matkustamiseen. 

Yleisesti ottaen koiria saa kuljettaa julkisessa liikenteessä, jos niistä ei ole haittaa muille matkustajille. Kaukoliikenteessä koiran kanssa voi matkustaa  kaikissa niissä junissa, joissa on erillisiä lemmikkivaunuja tai -paikkoja. Myös busseihin lemmikit ovat yleensä tervetulleita, mutta koiria koskevat säännöt ovat yhtiökohtaisia. Bussissa koirat on pidettävät hihnassa eivätkä ne saa istua penkillä. Pienet koirat voivat matkustaa sylissä, kun taas isommat koirat matkustavat jalkatilassa.

Pääkaupunkiseudulla moni koiranomistaja käyttää säännöllisesti metroa, ja karvaturrit voi ottaa mukaan matkalle. Metrossa ja lähijunissa koiria saa kuljettaa kuitenkin ainoastaan niille varatuissa vaunuissa.

Metro on keskeinen kulkuväline pääkaupunkiseudulla, ja Länsimetron ja sen jatkeen aukeamista ovat odottaneet säännöllisesti myös metrolla kulkevat koiranomistajat, joista jotkut ovat lyöneet vetoa odotetusta aukeamispäivästä. Toistuvasti myöhästynyt Länsimetron aukeaminen kiinnitti vedonlyöjien huomion ja Metron aukeaminen oli suosittu vedonlyöntikohde nettivedonlyönnissä.

Jos koira kulkee mukana julkisessa liikenteessä, on sanomattakin selvää, että koiran koulutuksella on suuri merkitys. Kun koira on totutettu ja sosiaalistettu julkisissa kulkuvälineissä matkustamiseen, sujuu matka mukavasti niin omalta kuin muiden kannalta.
 

Kaupat

Voiko koiran ottaa kauppareissulle mukaan? Vuonna 2021 maa- ja metsätalousministeriö julkisti asetuksen, jonka mukaan koiran ottaminen mukaan ruokakauppaan ja elintarvikekioskille on mahdollista.

Todellisuudessa asia ei ole yksinkertainen, sillä koiran ottaminen mukaan ruokaostoksille vaatii kauppiaan suostumuksen. Kauppias voi myös päättää, että kauppaan saavat tulla vain tietyn kokoiset ja lajiset lemmikit.

Toistaiseksi suuret kauppaketjut eivät ole sallineet koirakaverien vaeltelua hyllyjen välissä. Vaikka suuri osa kauppiaista ei salli koirien viemistä kauppoihin, on koirien kanssa asiointia helpotettu muun muassa järjestämällä lemmikeille säilytystiloja ja odotushäkkejä sisätiloissa.

Kauppiaat perustelevat vastahakoisuuttaan sallia lemmikit sillä, että etenkin ruuhkaisina aikoina ja ahtaissa tiloissa lemmikkien kanssa asioiminen on hankalaa. Lisäksi lemmikit voivat aiheuttaa häiriötä tai pelottaa niitä, jotka eivät ole tottuneet koiriin. Allergia- ja Astmaliitto suosittelee koirien jättämistä joko kotiin tai niille tarkoitettuun odotuspaikkaan asioinnin ajaksi, sillä sisätiloissa liikkuvat lemmikit voivat aiheuttaa allergiaoireita muille asiakkaille tai henkilökunnalle.
 

Kahvilat ja ravintolat

Koirat ovat päässeet mukaan kahviloihin ja ravintoloihin liikkeen omistajan suostumuksella vuodesta 2012 saakka. Lain mukaan tieto siitä, saako koiran tuoda sisälle kahvilaan tai ravintolaan pitää löytyä sisäänkäynniltä. Liikkeiden omistajat voivat päättää, ovatko koirat tervetulleita vai eivät. Lisäksi ne voivat sallia ainoastaan pienet koirat tai sallia koirat vain terassilla tai tietyissä osissa ravintolaa.

Suomessa on jo satoja kahviloita ja ravintoloita, joihin karvakorvat ovat tervetulleita. Varsinkin kesähelteillä omistajat arvostavat sitä, että koiran voi ottaa mukaan kahvilaan tai ravintolaan sen sijaan, että sen joutuisi jättämään autoon. Monet koiraystävälliset liikkeet ottavat koirat huomioon ja tarjoavat koirille vettä, etenkin kuumina kesäpäivinä. 
 

Muut julkiset paikat

Monissa paikoissa koiran voi ottaa mukaan niin kirjastoihin kuin hautausmaalle, eikä moni enää kummastele lemmikkien mukaan ottamista. Järjestyslaki sallii koiran mukaan ottamisen hautausmaalle, sillä hautausmaat rinnastetaan julkisiin puistoihin. Hautausmailla vieraillessa on erityisen tärkeää, että omistaja pitää koiran sen verran lyhyessä hihnassa ettei se pääse juoksemaan hautojen yli tai tekemään asioitaan sopimattomiin paikkoihin.

Myös suuri osa ostoskeskuksista sallii koirat, mutta ne on pidettävä kytkettynä. Jos kauppakeskus sallii koirat yleisissä tiloissa, se ei tarkoita, että koirat voi ottaa mukaan kaikkiin kauppoihin. Myymälät, kahvilat ja ravintolat voivat itse päättää, saavatko karvakorvat tulla tiloihinsa.

Kennelliitto kuitenkin muistuttaa, että koira on otettava mukaan kauppakeskukseen ja muihin julkisiin paikkoihin sen omilla ehdoilla. Hälinä, rullaportaat, kovat äänet ja ihmispaljous saattavat hämmentää tai pelottaa koiraa.

Koiran pitää olla hyvin sosiaalistettu ja koulutettu, jotta sen voi ottaa mukaan kauppakeskukseen tai muuhun julkiseen tilaan, jossa on paljon ihmisiä. Lisäksi koira kannattaa tietenkin käyttää aina tarpeillaan ennen sisätiloissa vierailua.
 

Paikat, jonne ei saa mennä koiran kanssa

Tietyt uimarannat, lasten leikkipaikat, yleiseen käyttöön kunnostetut ladut ja urheilukentät sekä torialue toriaikana ovat paikkoja, joille koiria ei voi ottaa mukaan. Syynä on se, että koiran vieminen edellä mainituille paikoille sisältää riskin häiriön ja vaaran aiheuttamisesta muille paikan käyttäjille.

Koirat voivat kuitenkin uida muilla kuin ainoastaan ihmisille varatuilla uimarannoilla. Koirille on myös varattu virallisia uimarantoja, joissa ei tarvitse huolehtia siitä, häiritseekö koiran uittaminen muita ihmisiä.