Mainospaikka vapaana! Ota yhteyttä.

Yle: Ainosta tulee isona koronakoira

Hajuntunnistuskoiria on käytetty ympäri maailmaa esimerkiksi syövän, Alzheimerin taudin ja malarian diagnosointiin. Nyt hajuntunnistuskoiria koulutetaan koronaviruksen tunnistamiseen. Suomessa koulutetuille koronakoirille on kysyntää ulkomailta asti.

Aino näyttää tavalliselta kotikoiran pennulta, mutta toisin kuin useimmilla lajitovereilla sen tulevaisuudessa häämöttää työura. Ainon molemmat vanhemmat työskentelevät hajutyötehtävissä.

Aino on 10-viikkoinen labradorinnoutajapentu, joka on perinyt äärimmäisen hyvän hajuaistin.

” Kun toin Ainon ensimmäistä kertaa ulos, se painoi kuonon maahan ja meni pari senttiä kerrallaan eteenpäin. Huomasin heti, että sillä on tarkka nenä.” – kertoo Ria Alatalo, Ainon omistaja.

Vaikka varsinainen työelämä häämöttää vielä kaukana, on Ainon koulutus alkanut jo nyt. Alatalo kertoo, että hän aikaa ottaa Ainon mukaan reissuille, jossa se tottuu ihmisiin, hälinään ja erilaisilla pinnoilla liikkumiseen. Kaiken tämän tarkoitus on valmistaa Ainon työuraan esim. lentokentällä, jossa ihmisvirta ja hälinä ovat jatkuvia.

Koronakoira haistelee maskeja

Koulutus siirtyy seuraavalle tasolle, kun vuoden ikä alkaa häämöttää. Koronaviruksen haistelua opetellaan laboratorio-olosuhteissa toisten ammattilaisten johdolla.  Sitä ennen Ria Alatalon aikoo opettaa Ainolle hajuerottelun (nosework) perusteet.

”Muutaman kuukauden päästä Aino alkaa harjoitella sitä, että se näyttää tassulla tai nenällä sellaista purkkia, jossa on määrätty haju.” -kertoo Ria Alatalo

Aino aloittaa täsmäopiskelun kotikoulun käytyään. Tämä tapahtuu Helsingin yliopiston kanssa yhteistyössä toimivan Wise Nosen laboratoriossa Vantaalla. Se on Suomen ainoa koronakoirien kouluttamiseen ja harjoitteluun keskittynyt paikka.

Koko uutisen Ainosta voit lukea tästä.

Ainon isästä tehtyyn uutiseen pääset tästä.

 

Lähde:YLE