Palvelun kuvaus
Sosiaalinen koirapuisto Pro Canis sijaitsee Inkoon keskustassa osoitteessa Kyläntie 2 ja on auki joka päivä klo 7-21.
Puistosta löytyy myös tuulensuoja, jonka alle on hyvä asettua sateen yllättäessä tai voimakkaan auringonpaisteen porottaessa. Esteetön.
Koirapuistolle löytyy oma Facebook-ryhmä, josta voi kysellä esimerkiksi koirakavereita seuraavalle leikkikerralle.
Koirapuiston säännöt Koirapuistossa saa oleskella vain aukioloaikoina klo 7-21, ja oleskelu tapahtuu aina omalla vastuulla. Vastuu koirasta koirapuistossa on aina ulkoiluttajalla. Älä haukuta koiraa turhaan ettei se häiritse ympäristöä Käyttämällä koirapuistoa hyväksyt seuraavat säännöt: Kytke koira irti tuulikaapissa Mene itse edellä aitaukseen Pidä portit aina suljettuina Koiraa ei saa jättää yksin koirapuistoon Muistathan että kaikki koirat eivät ole tottuneita lapsiin Varmista että koirasi tulee toimeen muiden koirien kanssa.
Mikäli et ole varma koirasi käyttäytymisestä, poistu puistosta kun muut ovat saapumassa sinne Sairasta tai juoksuaikaista koiraa ei saa tuoda puistoon Huolehdi että koirasi rokotukset ovat kunnossa Koiran omien lelujen tuonti puistoon sekä niiden heittäminen on kielletty silloin kun siellä on muita koiria. Seuraukset voivat olla ennalta-arvaamattomat! Korjaa koirasi jätökset ensin pussiin ja sitten aitauksen ulkopuolella olevaan roska-astiaan. Pikkulapiot löydät mökin sadesuojista
Suojele alueen kasvillisuutta ja rakenteita Älä anna koirasi kaivaa kuoppia ja mikäli niin käy, täytä kuopat. Ne ovat turvallisuusriski Puistossa on erilliset puolet suurille koirille ja pienille koirille. Pieni koira on alle 40 cm korkea ja painaa alle 15 kg. Älä vie suurta koiraa pienten koirien puolelle. Pieni koira voi, ulkoiluttajansa vastuulla, ulkoilla suurten koirien kanssa.