Mainospaikka vapaana! Ota yhteyttä.

Punkkikausi on alkanut – 5 asiaa, jotka jokaisen koiranomistajan on hyvä tietää

Yksi kevään varmimmista merkeistä on se, että punkit ovat taas liikkeellä.

Monet luulevat, että punkkikausi alkaa vasta kesällä, mutta todellisuudessa ensimmäiset punkit aktivoituvat heti, kun lämpötila nousee pysyvästi plussan puolelle. Käytännössä se tarkoittaa, että huhtikuu alkaa olla jo täyttä punkkisesonkia.

Jos ja yleensä kun koira liikkuu luonnossa, punkkiriski on aina tietysti olemassa. Mutta hyvä uutinen on samalla se, että pienillä teoilla voit vähentää sitä merkittävästi.

Kevään epävakailla keleillä on toki rentouttavaa viettää oman rakkaan koiran kanssa aikaa kotosalla. Koira saa nukkua ja lepäillä rauhassa, kun taas itse voi selata rauhassa puhelintaan ja pelata vaikkapa viihdepelejä. Valikoimaan voi tutusta esimerkiksi siirtymällä linkin https://lolajack.com/fi/ kautta ja tarkastella viihdesivustoja päättääkseen, missä on parasta viettää vapaa-aikaa.

Mutta ulkona on käytävä yleensä useamman kerran päivässä. Siispä tässä viisi asiaa, jotka oikeasti kannattaa tietää.

1) Punkkikausi alkaa aikaisemmin kuin luulet

Yksi yleisimmistä virheistä on odottaa liian pitkään. Punkit aktivoituvat jo noin +5 °C lämpötilassa. Tämä tarkoittaa, että metsät, ojat, pusikot, puistot ja jopa pihat voivat sisältää punkkeja jo varhain keväällä.

Erityisesti kosteissa ja suojaisissa paikoissa ne ovat ensimmäisenä liikkeellä. Esimerkiksi metsän reunat, ojat ja varjoisat nurkat lämpenevät hitaammin, mutta säilyttävät kuitenkin kosteuden. Eli siis juuri sellaisen ympäristön, jossa punkit viihtyvät.

Moni yllättyy siitä, että punkkeja löytyy jo silloin, kun maassa on vielä paikoin lunta. Riittää, että pieni alue on sulanut ja lämpötila pysyy plussalla.

Jos ajattelet “ei vielä ole punkki kausi”, olet usein jo myöhässä. Fiksumpi ajatus on kääntää tämä toisin päin: kun mietit, pitäisikö suojautua, vastaus on lähes aina kyllä.

2) Punkki ei putoa puusta, vaan tarttuu alhaalta

Moni myös saattaa kuvittella, että punkki tipahtaa puusta koiran päälle. Todellisuudessa punkki toimii paljon yksinkertaisemmin, sillä se kiipeää matalaan kasvillisuuteen ja jää odottamaan. Kun sopiva “kyyti” kulkee ohi, se tarttuu kiinni.

Punkki on yllättävän tehokas tarttumaan. Siksi erityisen riskialttiita ovat muun muassa pusikkoiset alueet, korkea heinä, metsänreunat ja hoitamattomat pihat.

Myös suosituilla lenkkipoluilla punkkeja esiintyy, koska eläimet liikkuvat samoilla reiteillä.

Lyhyt nurmikko on yleensä turvallisempi, mutta ei täysin riskitön. Yksi punkki riittää, eikä se tarvitse viidakkoa ympärilleen. Tämä on hyvä pitää mielessä erityisesti silloin, kun ajattelee, että “käytiin koiran kanssa vain nopea lenkki”.

3) Kaikki punkit eivät näy heti

Punkki ei aina näytä siltä klassiselta, isolta pallolta ihossa. Nimittäin alussa se voi olla lähes huomaamaton. Pieni kuin siemen tai kuin tumma piste turkissa tai muuten vaan piilossa hankalassa kohdassa.

Erityisesti keväällä liikkeellä on paljon pieniä punkkeja, jotka jäävät helposti huomaamatta.

Siksi tarkastuksesta on hyvä tehdä jokapäiväinen rutiini. Hyvä tapa on esimerkiksi käydä sormilla turkki läpi ja tunnustella epätasaisuuksia.

Oivallisia tarkistuskotia ovat kaula ja pään alue, kainalot, nivuset sekö korvien taustat. Kun tästä tekee tavan lenkin jälkeen, se vie alle minuutin – mutta voi säästää paljon.

4) Suojaus kannattaa

Punkkien mukana voi tulla tauteja, kuten borrelioosi tai anaplasmoosi. Vaikka kaikki punkit eivät kanna tauteja, ongelma on siinä, että et voi koskaan tietää, mikä punkki on riskitön ja mikä ei.

Siksi suojaus on nykypäivänä perusvarustelua, jos koira liikkuu luonnossa.

Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi paikallisvaleluliuokset (helppo käyttää, mutta vaatii säännöllisyyttä), pureskeltavat tabletit (pitkäkestoisia ja huomaamattomia) sekä punkkipannat (toimivat pitkään, mutta eivät sovi kaikille).

Moni tekee virheen siinä, että valitsee tuotteen kerran, eikä sen jälkeen enää mieti asiaa. Todellisuudessa kannattaa seurata, toimiiko suojaus. Lisäksi kannattaa tarkistaa kesto sekä arvioida tarve kauden mukaan. Paras suoja on se, jota käytetään oikein ja säännöllisesti.

5) Nopea reagointi ratkaisee paljon

Jos löydät punkin, ei kannata panikoitua, vaan toimia rauhallisesti mutta tarvittavan nopeasti. Punkki kannattaa poistaa heti, kun se huomataan.

Voit käyttää punkkipihtejä tai -lassoa. Voit myös tarttua mahdollisimman läheltä koira ihoa ja vetää tasaisesti ilman nykimistä. Mitä nopeammin punkki poistetaan, sitä pienempi riski on, että mahdolliset taudinaiheuttajat ehtivät siirtyä.

Poiston jälkeen kannattaa tarkkailla puremakohtaa muutaman päivän ajan ja seurata koiran yleisvointia. Useimmissa tapauksissa mitään ei tapahdu. Mutta jos koira muuttuu väsyneeksi, ontuu tai käyttäytyy poikkeavasti, on hyvä reagoida ajoissa.

Ennakointi on kaiken a ja o

Punkit kuuluvat kevääseen siinä missä sulavat tiet ja ensimmäiset aurinkoiset päivät. Niitä ei voi täysin välttää, mutta niitä ei myöskään tarvitse pelätä.

Kun tiedät, milloin kausi alkaa, missä riski on suurin, miten suojaudut ja mitä tehdä, jos punkki löytyy, niin tilanne pysyy hallinnassa.

Ja ehkä tärkeimpänä ajatuksena: hyvä koiranomistaja ei reagoi vasta ongelmaan – vaan on askeleen edellä. Se tekee keväästä huomattavasti rennomman myös koiralle.