Kun koira nukahtaa, alkaa oma aika – koiranomistajan illan kaava

Tässä on koiranomistajan kuvailu seesteisestä ja mukavasta arjesta rakkaan koirakaverin kanssa.

Kello on iltakahdeksan. Iltakävely on hoidettu, tassujen pyyhkiminen eteisessä suoritettu ja vesikuppi täytetty. Koira on kiertänyt sohvatyynyn päällä tuttuun tapaan kolme kertaa vastapäivään, huokaissut syvään ja vajonnut uneen. Kuorsaus alkaa noin neljänkymmenen sekunnin kuluttua.

Ja sitten se hiljainen hetki. Se, jota varten moni meistä oikeasti jaksaa sen märän marraskuisen lenkin. Tai maaliskuisen, kuten nyt. Vuodenaika vaihtuu, mutta iltarutiinit pysyvät.

Iltarutiini alkaa aina lenkistä

Puhutaan ensin siitä lenkistä. Iltakävely ei ole ainoastaan koiran tarve, sillä se on usein myös koiranomistajalle mukava siirtymärutiini työpäivästä iltaan. Puhelimen on hyvä pitää taskussa. Metsäpolulla ei tarvitse vastata kenellekään. Koira tutkii jokaista puunrunkoa kuin sieltä löytyisi vastaus elämän suuriin kysymyksiin, ja sinulla on lupa olla vain hiljaa.

Omalla kohdallani iltakävely kestää yleensä noin 40 minuuttia. Pidempäänkin voisi mennä, mutta koirani täytti syksyllä yhdeksän vuotta, ja nykyään tepastelutahti on rauhallisempi kuin ennen. Nuorempana saatoin juosta hänen perässään pusikon läpi koska orava. Nyt kävellään vierekkäin ja molempia se sopii. Hän haistaa tuulen suunnan, minä katson taivasta. Kumpikin tekee omaa juttuaan mutta yhdessä.

Takaisin kotiin tullessa riisumme molemmat varusteet: minä takin, hän valjaat. Märkä koira haisee märältä koiralta, ja se tuoksu on kotiin tulemista parhaimmillaan. Ainakin meille koiraihmisille. Vieras saattaisi ajatella toisin. Eteisessä on pysyvä pyyhe joka on omistettu pelkästään tassunpyyhintään, ja se on tämän kodin eniten pesty tekstiili.

Sohvan valtataistelu ja sen häviäminen

Jokainen koiranomistaja tuntee tämän. Koira valloittaa sohvan. Ensin tulee pyöritys, sitten asettuminen, sitten hidas valuminen niin että yhtäkkiä koira on jotenkin levittäytynyt koko istuinosalle. Sinulle jää kulma. Jos käy hyvä säkä.

Olen joskus miettinyt, pitäisikö hankkia isompi sohva. Mutta tiedän, mitä tapahtuisi. Koira levittäytyisi isommalle sohvalle ja minulle jäisi taas se sama kulma. Näin nämä asiat menevät. Koirakaverini kertoi ostaneensa kulmasohvan nimenomaan tätä varten. Nyt koira nukkuu kulmassa ja hän istuu suoralla osalla. Ongelma ratkesi, mutta ei sillä tavalla kuin oli tarkoitus.

Mutta juuri siinä kulmassa tapahtuu koiranomistajan oma aika. Sitä ei ole paljon, ehkä pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Siksi sillä on väliä miten sen käyttää.

Omaa aikaa ilman huonoa omaatuntoa

Koiranomistajana vapaa-ajan kanssa on kummallinen suhde. Päivän aikana huolehtii toisesta elävästä olennosta. Ruokinnat, lenkit, harjaukset, eläinlääkärikäynnit, hammashoidot, kynsien leikkuut. Lista on pitkä. Illalla kun koira vihdoin nukkuu, tulee sellainen olo ettei oikein osaa rentoutua. Pitäisikö vielä käydä lenkillä? Onko ruokaa tarpeeksi huomiselle? Oliko uloste normaali? Näyttikö tassu kipeältä tuolla yhdessä kohtaa?

Tuttu tunne, vai mitä?

Olen vuosien aikana opetellut päästämään irti. Ilta on omaa aikaa, ja koira ei tarvitse minua siihen kun se nukkuu nenä tassujen välissä ja näkee unta jostakin oravasta tai siitä naapurin kissasta joka istuu aina portailla. Joskus koiran jalat liikkuvat unessa ja tiedän että joku metsästysvaisto on käynnissä siellä unimaailmassa. Annan hänen juosta.

Kaveri sanoi kerran, että koiranomistajan huono omatunto ei lopu koskaan. Se vain vaihtaa muotoa. Ensin syyllistää ettei lenkittänyt tarpeeksi, sitten siitä ettei viettänyt laatuaikaa, ja lopulta siitä että rentoutuu kun koira nukkuu. Mutta juuri se rentoutuminen on tärkeää. Koira vaistoaa stressaantuneen omistajan, joten oma rauha on myös koiran etu. Ainakin näin perustelen asian itselleni.

Miten koiranomistaja viettää iltansa

Itse käytän illat vaihtelevasti. Päivästä riippuen energia on joko ihan kohdillaan tai aivan nollassa. Lenkin jälkeen en aina jaksa mitään vaativaa.

Joskus luen kirjaa. Olen yrittänyt pitää tapana lukea edes 20 sivua illassa, mutta rehellisyyden nimissä joskus se jää kolmeen sivuun ennen kuin silmät painuvat kiinni. Koiran lämpö vieressä on tehokkaampi unilääke kuin mikään melatoniini. Kirjanmerkkini on edennyt viime kuussa ehkä 40 sivua. Kiirehtimättä, sanoisin. Koira on sama mieltä.

Joskus katson jotain sarjaa, mutta pelkästään sellaisia joissa ei ole kohtauksia, joista koira herää haukkumaan televisiota. Ovikellon ääni ruudussa on pahimpia. Koirani on vakuuttunut siitä, että jokainen televisiossa soiva ovikello tarkoittaa oikeaa vierasta, ja siitä seuraa viiden minuutin rauhoittelu. Tämä rajaa sarjavalikoimaa yllättävän paljon.

Joskus selaan puhelinta. Ja välillä kokeilen jotain uutta netissä. Digitaalinen viihde on helppo tapa irrottautua arjesta hetkeksi, kunhan pelisäännöt ovat selvillä eikä tarvitse arvailla piiloehtoja. Pidän siitä kun asiat ovat suoraviivaisia. Esimerkiksi kierrätysvapaat kasinot ja niiden reilut ehdot kiinnostavat minua juuri siksi, että läpinäkyvyys on nykyään harvinaista. Mutta yhtä hyvin saatan päätyä pelaamaan mobiilipelejä tai ratkomaan ristikkoa. Pointti on aina sama: hetki, jolloin aivot saavat tehdä jotain kevyttä ilman suorituspaineita.

Koiran kuorsaus on parasta valkoista kohinaa

Tässä kohtaa pitää puhua kuorsauksesta. Jos koirasi ei kuorsaa, onnittelen. Oma koirani kuorsaa niin, että vieraat ovat kysyneet onko asunnossa ilmanvaihtojärjestelmässä vikaa. Eläinlääkäri sanoi, ettei hätää, brakykefaalinen rotu kuorsaa. No niin kuorsaakin.

Mutta kuorsauksesta on tullut minulle rauhoittava ääni. Se tarkoittaa, että koira on rentoutunut, terve ja tyytyväinen. Kun kuorsaus lakkaa hetkeksi, nostan katseeni automaattisesti. Onko kaikki hyvin? Sitten koira vaihtaa asentoa, kuorsaus jatkuu ja minä palaan omiin puuhiini. Tätä tapahtuu illan aikana ehkä kymmenen kertaa. Joka kerta sama pieni huoli, joka kerta sama helpotus.

Koiranomistajan ilta on pohjimmiltaan rinnakkaiseloa. Toinen nukkuu ja toinen valvoo, mutta molemmat ovat samassa tilassa ja se riittää. En ole yksin, mutta saan olla rauhassa. Koira ei pyydä mitään. Hän vain on. Ja jostain syystä juuri se on päivän rauhoittavin hetki. Ei puhetta, ei odotuksia, pelkkä läsnäolo.

Iltapalasta unirutiiniin

Kymmenen jälkeen alkaa iltapalan aika. Koiralleni se tarkoittaa makupaloja, jotka on ansaittu pelkällä olemassaololla. Minulle se on teetä ja joskus voileipää. Tämä on rituaali josta kumpikaan meistä ei tingi. Koira tietää kellonajan paremmin kuin minä. Kymmeneltä hän nousee, venyttelee ja katsoo minua sillä katseella. Sen katseen tuntee jokainen koiranomistaja.

Sitten tulee viimeinen uloskäynti. Se lyhyt hetki pihalla, pimeässä, kun koira käy hoitamassa asiansa, ja sinä seisot tohveleissa ja mietit miksi et laittanut takkia. Maaliskuussa yöt ovat vielä kylmiä ja maa on usein jäässä. Koira on nopea kun haluaa olla. Joskus hän ei halua, ja silloin seisot siellä pidempään kuin haluaisit ja mietit elämänvalintojasi. Mutta sitten hän tulee takaisin, ja menette sisälle. Ovet lukkoon, valot pois.

Koira siirtyy sohvalta omalle petipaikalleen. Tai ei siirry, ja nukut itse vinossa asennossa koska et halua herättää häntä. Herätän kyllä joskus, mutta useammin annan olla. Aamuun on aikaa ja selkä kestää. Tai ainakin niin vakuutan itselleni joka ilta uudelleen.

Rutiini joka pitää kasassa

Koirat rakastavat rutiineja. Me tiedämme sen. Mutta harvemmin puhutaan siitä, kuinka iltarutiini on myös omistajalle hyväksi. Koiran kanssa eläminen antaa illoille rakenteen jota muuten ei ehkä olisi. Lenkki, rauhoittuminen, sohva-aika, iltapala, viimeinen pihakäynti, nukkuminen. Toistuva kaava joka rauhoittaa päivästä toiseen. 

Ilman koiraa saattaisin istua liian myöhään, selata puhelinta ilman päämäärää ja mennä nukkumaan puolenyön jälkeen. Koiran kanssa ilta päättyy aina suunnilleen samaan aikaan. Unirytmi on parempi kuin koskaan ennen koiraa. Ja aamulla herätys tulee tassujen töminänä eikä herätyskellon piipityksenä. Parempi herätys, sanon minä. Koira ei myöskään anna lykätä herätystä viidellä minuutilla. Ensimmäinen tassunkopautus lattiaan on lopullinen.

Koiranomistajan ilta ei ole glamouria. Se on märkiä tassunjälkiä eteisen lattialla, karvoja villapaidassa ja toisen olennon kuorsausta taustamusiikkina. Mutta se on omaa aikaa parhaimmillaan. Rauhallista, ennustettavaa ja juuri sopivan tylsää. Sellaista elämää josta ei tehdä realitysarjaa mutta joka tuntuu oikealta.

Ja kun koira herää hetkeksi, katsoo sinua unisin silmin, heilauttaa häntää kerran ja nukahtaa uudelleen, tiedät että ilta on onnistunut. Ei siihen muuta tarvita.