Mainospaikka vapaana! Ota yhteyttä.

Koiran hankinta – mitä kaikkea kannattaa huomioida

Koiran hankinta on usein pitkä prosessi, jossa ensin mietitään tarkkaan omia valmiuksia sitoutua uuteen perheenjäseneen. Tämän jälkeen pohditaan, millainen rotu olisi itselle ja perheelle sopivin.

Rodun valinnassa vaikuttaa erityisesti koiran käyttötapa. Koira voidaan hankkia kotiin, jotta siitä kasvatetaan esimerkiksi poliisikoira. Toiset taas haluavat metsästyskoiran, jonka kanssa käydään metsällä ja liikutaan luonnossa paljon. Ja tietysti monet haluavat puhtaasti perheenjäsenen, joka soveltuu niin lapsiarkeen kuin kaupunkiympäristöön.

Kun koira lopulta on hankittu, se haetaan uuteen kotiinsa. Koira vaatii uudessa kodissaan ensin totuttelua, joten kaikki tarvittava tulisi olla jo hankittuna etukäteen. Uusi perheenjäsen vaatii paljon huomiota erityisesti ensimmäisinä päivinään, joten on tärkeää kyetä rauhoittumaan kotona. Tässä artikkelissa käsittelemme, mitä kaikkea kannattaa huomioida ennen kuin uusi perheenjäsen astuu kotiovesta sisään ensimmäistä kertaa.

Anna koirallesi aikaasi

Koira vaatii erityisen paljon huomiota ensimmäisinä päivinä luonasi. On hyvä muistaa, että koirallesi kaikki on vielä uutta ja toisinaan jopa pelottavaa. Anna koirallesi aikaa totutella uuteen kotiinsa. Koiran kanssa ei ole pakko koko ajan leikkiä, vaan voit istua esimerkiksi sohvalla pelaamassa The Dog House -kolikkopeliä ja olla läsnä. Anna koirasi tutustua itseesi, huolehdi koirasi tarpeista ja vietä koirasi kanssa aikaa. Näin koira tottuu uuteen kotiinsa ja oppii luottamaan myös sinuun.

Kun uusi perheenjäsenesi on muuttanut luoksesi, opetelkaa yhdessä uusia rutiineita. Näihin kuuluvat niin ruokailut, leikkihetket kuin esimerkiksi ulkoilu. Huomioi myös perheen toiminta, sillä lapset saattavat toisinaan olla yli-innokkaita ja pelästyttävät koiran. Löytökoiran kohdalla kannattaa puolestaan selvittää henkilökunnalta etukäteen, että millainen koira on.

Selvitä tahot, joista saat apua tarvittaessa

Vaikka ei ole mukavaa ajatella, että koirasi voi sairastua, niin eläinlääkäreihin kannattaa perehtyä ajoissa. Näin vältyt etsinnältä, jos hädän hetki koittaa. Eläinlääkärin ohella oleellista on selvittää, millainen vakuutus koiralle on mahdollista saada. On hyvä selvittää jo etukäteen kaikki vakuutuksen ottamiseen liittyvät asiat.

Valitse myös koirallesi nimi, jotta voit alkaa käyttämään nimeä mahdollisimman nopeasti. Koira oppii nopeasti tunnistamaan oman nimensä, jolloin se palaa myös luoksesi kun kutsut sitä.

Koirien olisi tärkeää tottua myös muihin ihmisiin sekä koiriin. Jos olet hankkinut koiranpennun, on hyvä tarkistaa oman alueen penturyhmien tarjonta. Penturyhmät tarjoavat yleensä sekä tekemistä että uusia ystäviä niin pennulle kuin omistajallekin. Jos taas olet hankkinut kodinvaihtajan, kannattaa etsiä lähistöltä hyvämaineinen koirankouluttaja. Kouluttajan etsinnässä voi auttaa esimerkiksi paikallinen eläinsuojeluyhdistys. 

Tarvikkeet joita koirasi tarvitsee

Kun koira on tulossa taloon, on houkuttelevaa lähteä ostoksille ja hankkia koiralle kaikkea ihanaa. On kuitenkin tärkeää, että koiralla on myös kaikkein olennaisimmat tarvikkeet valmiina. Tärkeimpiin tarvikkeisiin kuuluvat niin ruokakuppi kuin vesikuppi. Yleisesti suositellaan helposti puhdistettavia kuppeja, jotka tyypillisesti ovat keramiikkaa tai ruostumatonta terästä. Myös ruokaa kannattaa hankkia koiralle jo valmiiksi. Ruokaa hankkiessa on hyvä huomioida, millaista ruokaa koira on syönyt aiemmin. Jos ruokavalion haluaa muuttaa, kannattaa muutos aloittaa hiljalleen ensimmäisen viikon jälkeen.

Koira tarvitsee myös muita tarvikkeita, kuten kaulapannan sekä hihnan. Pantaa ja hihnaa hankkiessa kannattaa huomioida koiran koko. Myös turkinhoito on tärkeää, joten turkinhoitovälineitä kannattaa hankkia koiran rodun mukaisesti. Lisäksi koira tarvitsee virikkeellisiä leluja, jotka ovat koirille tarkoitettuja.

Tärkeää on antaa koiralle myös oma tilansa. Koiralle voi hankkia esimerkiksi oman sängyn, joka on koiran kokoon nähden sopiva. Huomio, että toisinaan koira saattaa tehdä tuhojaan. Toiset sängyt eivät ole yhtä kestäviä kuin toiset. Myös metallihäkin tai kangasverkkohäkin hankinta voi olla hyvä idea. Häkkiin voi asettaa esimerkiksi koiran sängyn ja levittää häkin päälle peiton. Näin koiralla on suojaa antava turvapaikka, jossa voi rauhoittua.