Mainospaikka vapaana! Ota yhteyttä.

Heijastin on halpa henkivakuutus – myös koirilla

Lenkit ovat tärkeä osa koiriemme arkirutiinia myös pimeään vuodenaikaan. Pimeillä teillä lenkkeillessä onkin tärkeää muistaa oman turvallisuuden lisäksi myös rakkaan lemmikin turvallisuus.

Onneksi nykyään on saatavilla vinot pinot erilaisia heijastintuotteita, joista löytyy takuulla sopiva jokaiselle tallaajalle. Koirille tarkoitettuja heijastinpantoja, -valjaita, -liivejä ja jopa sprayta saa nykyään monista päivittäistavarakaupoistakin.

Millainen heijastin on paras?

Omalle koiralle sopivan heijastimen valinta kannattaa aloittaa omat tarpeet kartoittamalla. Onko koira innokas vai rauhallinen lenkkeilijä? Sijoittuuko lenkit valaistuille ulkoilureiteille vai poiketaanko joskus jopa sinne, mihin katuvalot eivät ylety?

Ensisijaisen tärkeä ominaisuus heijastimessa on se, ettei se haittaa koiran liikkumista. Niinpä esimerkiksi juoksulenkeillä tai koirapuistossa spurttailevalla koiralla heijastimen on hyvä elää liikkeen mukana, ettei se kiristä tai haittaa koiran liikkumista. Ollakseen miellyttävä, heijastimen tulee olla oikean kokoinen ja materiaaliltaan riittävän joustava.

Erityisesti pitkäkarvaisella koiralla huomiota kannattaa kiinnittää myös siihen, ettei heijastin jää karvojen alle piiloon. Esimerkiksi heijastinliiveissä heijastavaa pinta-alaa on yleensä liivin keskiosassa, johon saakka pitkätkään karvat eivät ylety. Sen sijaan ohut heijastinkaulapanta saattaa uppoutua karvapeitteeseen lähes kokonaan.

Ledihihnat ja -pannat herättävät huomion tehokkaasti

Yksi tehokkaasti ympäristöstä erottuva valinta on valopanta. Ledivalopannan etuna voidaan pitää erityisesti sitä, että se loistaa pimeässä myös ilman siihen kohdistuvaa valokiilaa. Niinpä autoilijoiden lisäksi koiran näkevät varmasti myös ilman valoa liikkeelle lähteneet jalankulkijat ja pyöräilijät.

Valopannan kanssa on muistettava tutustua myös sen ominaisuuksiin. Useimmissa ledivalotuotteissa on valittavissa vähintään kaksi eri asetusta: vilkkuva ja tasainen valo. Vilkkuvaa ledipantaa käytettäessä onkin hyvä pohtia, onko valojen välke omalle koiralle epämiellyttävä tai pelottava ominaisuus.

Älä tyydy vähään

Heijastimia miettiessä on hyvä muistaa se, että ylilyöntejä ei ole. Mitä enemmän heijastimia koiralla on, sen varmemmin se näkyy joka suuntaan. On siis ehdottomasti vaivan väärti pukea lenkille lähtiessä pari heijastinta enemmän!

Turvallisia lenkkeilyhetkiä kaikille!